Yhteistyökumppanit - Peruukit

Haluan kiittää Hiusextra Heinilää yhteistyöstä.

Minulta on kyselty peruukeista, parhaat ja aidoimman oloiset synteettiset löytyvät Heinilältä. Peruukkien käyttöikä on noin vuosi, eli rahalle saa todellakin vastinetta. Peruukit tuntuvat todella aidolta hiukselta, sekä näyttävät aivan omalta tukalta. 

                          
                                                       Minä ja äiti



Peruukeille annan 5/5 tähteä. Peruukkeja ei erottanut aidosta hiuksesta mitenkään ja sain kehuja jopa alan ammattilaisilta, siis partureilta, että peruukkia ei erottaisi omasta tukasta. 



Muistan kun menin ensimmäistä kertaa sovittamaan peruukkeja, se oli minulle todella jännittävä kokemus, mutta henkilökunta teki kokemuksesta todella mukavan, ihan kuin siinä ei olisi mitään ollutkaan. Äitini oli mukana ja saimme kahvit odotellessa, kun olin valinnut kuvastosta minulle mieluisia kokelaita. Sovitimme useampaa eri peruukkia ja päädyimme tummanruskeaan, sekä vaaleaan peruukkiin, koska ne sopivat minulle parhaiten. Sain mukaan vielä hiustenhoitotuotteet, jotka pidensivät peruukkien käyttöikää ja pitäähän peruukkejakin pestä, sekä huoltaa. Eniten olen kiitollinen siitä, miten hyvin minut ja äitini otettiin vastaan ja tilanteesta luotiin todella välitön ja luonnollinen kokemus.












Ihanathiukset.fi lahjoitti minulle aitohiusperuukin, joka sopi minulle kuin nenä päähän, oli aivan upeaa saada aidot hiukset päähän, kun omat tippuivat sytostaattien myötä. Ihanathiukset.fi pitäjällä on myös omakohtainen kokemus hiuksettomuudesta, hän kärsii harvinaista sairautta, jonka takia hänellä ei ole hiuksia, mutta se ei menoa haittaa peruukkien ansiosta, hän tekee työtänsä puhtaalla sydämellä ja todella tietää mistä puhuu.

Aitohiusperuukit räätälöidään juuri sinulle sopiviksi ja rakennetaan juuri Sinun mittojesi mukaan.


Ihanatahiukset.fi peruukeille annan myös 5/5, ne pysyvät silikoni reunojen ansiosta päässä tilanteessa kuin tilanteessa, ei tarvitse jännittää miten päin peruukki on, tai lähteekö se päästä. En ole ikinä kokenut parempaa peruukkia kuin mitä heillä on ja olen kokeillut tässä parin vuoden aikana jos jonkinlaista peruukkia. Kirsikkana kakun päällä Ihanathiukset.fi:n peruukki on edelleen kunnossa ja valmiina käyttöön, se on ikikestäjä.





Viimeisimmät peruukkini tilasin Rapunzel Of Swedeniltä, mutta tuntuu että ne takuuntuvat heti ensi käyttökerrasta lähtien. Halvalla vain kun ei saa hyvää.



Hiusextralla hintaluokka on noin 300e peruukki, mutta se on todella hintansa väärti ja kestää noin vuoden, kun taas tilaat 60e hintaluokkaa olevan, se on heti takussa ja kestää noin kuukauden, toisin kuin 300e satsattuna käyttöikä on vuoden luokkaa vähintään, riippuu tietenkin miten käsittelet peruukkia, käyttöikä voi olla pidempäänkin.



Ihanathiukset.fi aitohiusperuukki taas maksaa tuhannen luokkaa, mutta se säilyy varmasti ainakin kaksi vuotta hyvänä, kunhan sitä huoltaa ja hoivaa.



Ihanathiukset.fi Johanna on todella hyväsydäminen ihminen, joka haluaa auttaa, varsinkin kun kyse on hiuksista. Hän haluaa sinulle unohtumattoman kokemuksen kun puhutaan hiuksista ja peruukeista. 


Juanita Pupunen








Kommentit

  1. Dimora Helsingissä Vanhan Kirkon lähellä on myös hyvä. En ostanut sairauden tähden, vaan kun kampaamokulut olivat 400 eroa, joka kolmas viikko pelkästä raitojen ostamisesta, niin siksi hankin. Otin kaksi samanlaista ja fiksuja ovat olleet. Talvella ei tarvitse myssyäkään.
    Suosittelen peruukkeja kiireisillekin.

    VastaaPoista
  2. Hei Janita, olen lukenut sinusta. Olen myös surullinen puolestasi että syöpää ei vaan saada parannettua. Suosittelen sinulle Jeesusta Kristusta. Huuda Häntä avuksesi, Hän haluaa antaa sinulle rauhan. Jeesus kristus rakastaa sinua ja haluaa pelastaa sinut. Hänen kauttaan pääset iankaikkiseen elämään jossa ei ole tuskaa enää. Joh.3:16.

    Mira

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit